Tutkija Amy C. Edmonson esittää The Fearless Organization -kirjassaan seuraavasti: Elämme yhä epävakaammassa, epävarmassa, monimutkaisessa ja epäselvässä maailmassa, jossa tiimien välinen yhteistyö ja innovointi ovat elintärkeitä organisaation menestykselle. Psyykkinen turvallisuus on osoittautunut positiivisesti vaikuttavan työntekijöiden kykyyn osallistua yhteistyöhön, oppimiseen ja kasvuun. Nämä taas parantavat tiimin innovointia, monimuotoisuutta, laajentamista, kuuluvuuden tunnetta ja suorituskykyä. Kirjassaan Amy pyrkii selittämään kuinka yritys voi rakentaa pelkäämättömiä organisaatioita ja psyykkisesti turvallisia ympäristöjä, joissa ihmiset voivat puhua ja osallistua pelkäämättä mahdollisia jatkoseuraamuksia.
Amyn esittämän avoimuuden mahdollistamiseksi organisaatio tarvitsee kanavia väärinkäytösepäilyjen ilmiantamiseen siten, että ilmiantaja ei voi joutua rangaistus- tai painostustoimenpiteiden kohteeksi. Tällaisia kanavia on ollut jo aiemmin käytössä, mutta nyt asiaa ohjaa 1.1.2023 voimaan tullut laki. Yrityksissä, joissa on yli 249 työntekijää tällainen ilmiantokanava on oltava käytössä viimeistään 1.4.2023. 50 – 249 työntekijän yrityksissä ilmiantokanava on oltava käytössä viimeistään 17.12.2023.
Whistleblower-käsittelyjärjestelmän tulee mahdollistaa väärinkäytösepäilyjen ilmiantamisen organisaation järjestämän kanavan kautta. Kanavasta saadut epäilyt on tutkittava ja tehty tutkimus, päätökset ja kaikki muu ilmiantoon liittyvä toiminta on dokumentoitava. Organisaatiolla on 3 kuukautta aikaa selvittää ilmiannon aiheen todenperäisyyttä ja toteuttaa kehitystoimia, ennen kuin organisaation on tiedotettava asiasta.
Järjestelmän mahdollistama yrityskulttuurin avoimuuden parantaminen ja juridisesti ja yhteiskunnallisesti kestävien toimintatapojen varmistaminen voivat toteutua vain yrityksen johdon sitoutumisella ja johdon omalla korrektilla esimerkillä. Jos kanavaan ei luoteta niin organisaatiota mahdollisesti muutoinkin hyödyttävä piilotieto jää tavoittamatta.